Uusi Fiskars Village Art & Design Biennale yhdistää nykytaiteen ja muotoilun. Kuratoitu kokonaisuus, osallistaa taiteilijoita, muotoilijoita, yleisöjä ja alueellista yhteisöä. Biennaali tarjoaa osallistujilleen ajankohtaisen ja tasa-arvoisen kohtaamisalustan, kutsuen tekijät ja kokijat yhteen..
NÄYTTELYT
SEURAAVA FISKARS VILLAGE ART & DESIGN BIENNALE 2021
Lisää tietoja uudesta 2021 näyttelykokonaisuudesta myöhemmin.
Fiskars Village Art & Design Biennale 2019 näyttelyt sulkeutuivat 15.9. Kiitämme kävijöitä.
Symbioottisia suhteita ja muita keskinäisriippuvuuksia: Fiskars Village Art & Design Biennale 2019 pohtii yhteenkietoutumista. Fiskarsin ruukissa 19.5.–15.9.2019 järjestettävä festivaali kysyy, kuinka voimme paremmin elää yhdessä, eroavuuksista huolimatta. Taidetta ja muotoilua yhdistävä biennaali tarjoaa yhtenäisen kokemuksen, joka tarkastelee näiden kahden keskinäistä suhdetta. ”Taide ja muotoilu rikastuttavat toisiaan, vaikka niiden tarkoitusperät ovatkin erilaisia”, kertoo suunnittelija ja kuraattori Jasper Morrison.
Historiallisessa ruukkikylässä järjestettävä biennaali kutsuu kolme kuraattoria esittelemään näkemystään: Jasper Morrison, Anniina Koivu ja Jenni Nurmenniemi tuovat mukanaan lähes 100 valitsemaansa kansainvälistä suunnittelijaa ja taiteilijaa. Biennaali tarjoaa ajankohtaisen ja tasa-arvoisen alustan tekijöiden ja vierailijoiden kohtaamiseen. Se korostaa monimuotoisuuden ja kestävän kehityksen periaatteita, joiden varaan kansainvälinen biennaali voi kasvaa säilyttäen samaan aikaan intiimin ja maanläheisen luonteensa.
TAIDE
KANSSAELO
Kuraattori: Jenni Nurmenniemi
Biennaalin taidekuraattori Jenni Nurmenniemi korostaa näyttelyssään materiaalisuuksia ja moni- lajista yhteiseloa. Kanssaelo siirtää painopisteen pois ihmiskeskeisestä näkökulmasta. Se tarkastelee tapoja, joilla ihmiset, muut planeetan asukkaat ja erilaiset teknologiat ovat sotkeutuneet prosessiin, josta syntyy nykyinen elämä maan päällä.
Lue lisää …
Näyttely kutsuu kävijöitä hidastamaan, kiinnittämään huomionsa ja virittäytymään signaaleihin, materiaaleihin ja prosesseihin, jotka helposti hukkuvat arjen huminaan. Kanssaelo ei tyydy tarjoamaan vain visuaalista spektaakkelia, vaan ruokkii erilaisia aisteja ja mielikuvitusta. Taide- teokset esitetään Puimalassa, Viljamakasiinissa ja kylän läpi virtaavan Fiskarsinjoen varrella. Taidenäyttelyssä koetaan sekä kiinteitä taideteoksia että kohtaamisia, jotka ovat saaneet vaikutteita Fiskarsin kylän ympäristöstä, arkkitehtuurista ja historiasta.
Näyttelyn lähtökohta on ajatus yhteyksistä ja yhteistyöstä elämän keskeisinä periaatteina. Se ei kuitenkaan tarkoita, että maailma olisi harmoninen. Kanssaelon kuratointi pohjautuu eroavaisuuksia kunnioittavaan yhdessäoloon. Symbioosit kuten ystävyydet, kumppanuudet ja pitkäkestoiset keskustelut ovat kaikki vaikuttaneet näyttelyyn. Neljän kuunkierron ajan sitä muokkaavat myös Fiskarsin ruukki, sen vaihtuvat vuodenajat ja vierailijat.
Voit oleskella ja liikuskella, viipyillä ja palata. Voit katsoa asioita eri kulmista ja eri tavoin. Käytä muitakin aistejasi, sillä kaikki ei ole näkyvää. Täällä on voimia ja virtauksia, joita ei ole helppo havaita. Kaikkea ei ole pakko omaksua. Voit keskittää huomiosi pieniin aistimuksiin ja antaa mielikuvituksellesi tilaa. Monet teoksista voivat vaikuttaa abstrakteilta, mutta ne kytkeytyvät ekosysteemien, talouden ja politiikan yhteenkietoutuneisiin prosesseihin.
Näyttelyn teokset muodostuvat erilaisista materiaaleista, jotka käyttäytyvät niille ominaisin tavoin. Materiaalit muovaavat sisältöjä sen sijaan että ne toimisivat vain viestien välittäjinä. Jotkut teoksista vaikuttavat olevan vain osittain ihmisten tekemiä. Näyttelyn taiteilijat pitävät kuitenkin hyvää huolta valitsemistaan materiaaleista ja käyttävät aikaa niiden ominaisuuksiin perehtymiseen. Heitä yhdistää myös kiinnostus erilaisiin tiedonmuodostuksen prosesseihin. Samanaikaisesti materiaali- ja käsitelähtöinen työskentely voikin avata yllättäviä olemisen ja tietämisen tapoja.
Sinä et ole vain sinä. Et ole vain ihmisolento. Koostut lukemattomista yhteenkietoutuneista olennoista, jotka ovat osa eläväistä voimien verkkoa. Olet monta, ja alituisessa liikkeessä.
TAITEILIJAT:
Ramina Habibollah
Ramina Habibollah, Violent Universe (2018), kuva Fredrik Engesin ja taiteilija luvalla
Ramina Habibollah(s. 1992, asuu ja työskentelee Espoossa) on Teheranissa syntynyt monialainen taiteilija. Raminan työt yhdistelevät ja kerrostavat läpinäkyviä, hohtavia ja huokoisia materiaaleja. Näin hän rakentaa ekologiaa, feminismiä ja kyborgiantropologiaa tutkivia tiloja. Häntä kiinnostavat vaihtoehtoiset yhteiselon tavat toislajisten kehojen ja muiden ulottuvuuksien kanssa.
Raminaa kiinnostavat aurinkokuntamme ulkopuolisen avaruuden ja valtamerten kartoittamattomien syvyyksien väliset yhteydet. Viljamakasiinin alakerrassa nähdään uusi versio hänen monimediaisesta installaatiostaan Violent Universe. Teos koostuu kuolleiden koralleiden vaalenneista ruumiista, jotka on aseteltu hohtavan akryylilasin ja vaahtomuovin päälle. Kasvivalon punertava hehku valaisee korallit.
Seinällä oleva violetti neonkyltti کیهان (äännetään kei-han) tarkoittaa farsiksi kosmosta. Se on myös Iranin suurimman sanomalehden nimi. Kun ‘kosmos’ saattaa sanana viitata väkivaltaiseen ja kaoottiseen maailmaan, merkitsee ‘universumi’ Raminalle ajatusta järjestäytyneestä kokonaisuudesta, joka toimii mystisen järjestyksen ja harmonian periaatteiden alaisena.
Ramina keräsi installaatioon kuuluvat korallit Persianlahden Kish-saarelta vuonna 2013. “Tuolloin en tiennyt, ettei niitä saisi kerätä. Myös kuolleina ne ovat tärkeä osa paikallista ekosysteemiä. Kenties palautan ne sinne jonain päivänä.”
nabbteeri (s. 1984, s. 1985, asuvat ja työskentelevät Övermarkissa, Suomessa) on taiteilijoidenJanne Nabband Maria Teerivuonna 2008 muodostama duo, jonka praktiikkaa määrittää työskentely vaihtuvissa lokaatioissa. Heidän monimuotoiset teoksensa muodostuvat taiteilijoiden ja muiden olioiden jokseenkin sotkuisten vuorovaikutusten ja yhteensulautumien välillä. Lainattujen, kierrätettyjen ja uudelleenmuotoiltujen ylijäämämateriaalien ja objektien ohella heidän kerrostuneet, verkkomaiset teoksensa sisältävät elementtejä, jotka on luotu 3D-mallinnuksella tai muilla digitaalisilla teknologioilla. Nämä usein katoavaiset teokset muuttavat muotoaan pitkien prosessien aikana.
Viime aikoina taiteilijat ovat keskittyneet kohtaamisiinsa enemmän-kuin-ihmisten kanssa. Fiskarsissa he asettavat näytteille 3D-animaationsaThinking of Invertebrates. Teos on rakentunut Serbiassa vietetyn residenssijakson matkapäiväkirjan merkintöjen ympärille sekä niihin yhdistyviin animoituihin kohtauksiin. Puhuttu teksti ja visuaalisuus seuraavat omia, satunnaisesti kohtaavia polkujaan. Animaatio antaa visuaalisen muodon olioille ja prosesseille, jotka tavallisesti jäävät piiloon ihmisten katseilta.
Päivittäiset kohtaamiset ihmisten, selkärangattomien ja muiden otusten välillä muodostavat teoksen toistuvan teeman.
Marjolijn Dijkman, kuvakaappaus Navigating Polarities (2018), kuva taiteilijan ja NOME, Berlin luvalla, valokuvaaja Zan Wimberley
Marjolijn Dijkman (s. 1978, asuu ja työskentelee Brysselissä) on monialainen taiteilija, joka toteuttaa tutkimuslähtöisiä hankkeita ja teoksia, jotka kehittyvät suhteessa määrättyihin konteksteihin. Hän on myös kokeellisia tutkimushankkeita ja näyttelyitä järjestävän brysseliläisen Enough Room for Space -taideorganisaation perustajajäsen.
Marjolijn on ollut jo pitkään kiinnostunut ihmisten ympäristön kokemisen ja havaitsemisen perusteista: tottumuksista, jotka vaikuttavat ihmisten käsitykseen maailmasta sekä heidän tavastaan puuttua ja vaikuttaa siihen. Hänen työnsä perustuvat tosiasioille ja tutkimukselle, mutta usein fiktion, abstraktion ja spekulaation piiriin tuotuna. Marjolijnin työt vaihtelevat valokuva-arkistoista ja elokuvista maisemallisiin interventioihin ja kuvanveistoon. Hänen taiteellinen toimintansa kytkeytyy eri aloihin kuten futurologia, historia, museologia, antropologia, ihmismaantiede, kosmologia ja ekologia.
Marjolijnin Puimalassa nähtävä immersiivinen videoinstallaatio Navigating Polaritiesavaa Kanssaelo-näyttelyn. Teos tutkii navigaation historiaa sekä luonnonvoimia kuten polarisaatiota ja magnetismia. Marjolijn on kiinnostunut vastaavuuksista eri skaaloilla toimivien järjestelmien välillä. Hän tutkii, miten sekä ihmiset että eläimet synkronoivat ja koordinoivat käyttäytymistään ja toimintaansa Maan sisäsyntyisten lakien puitteissa. Yhdistelmä tieteellisiä ja historiallisia materiaaleja – kuvia avaruuden magneettikentistä, eläinten navigaatiosta, eri kulttuurien ja historiallisten aikakausien pääilmansuunnista ja kompasseista, kartoista sekä tieteellisistä kaavakuvista ja kokeista – sulautuu toisiinsa teoksen koveralla näytöllä. Tämä valtaisa määrä eri lähteistä koostettua kuvamateriaalia esittää universumin ja sen järjestelmät olennaisesti yhtenäisinä.
Videon katsojat kerääntyvät suuren, maapallon kehämäistä muotoa jäljittelevän kulhomaisen rakenteen äärelle.
Lene Baadsvig Ørmenin (s. 1984, asuu ja työskentelee Oslossa) kuvanveistopraktiikka resonoi antropologisen tutkimuksen kanssa. Hänen työtään ruokkivat käsitykset ja mielikuvat arkeologiasta, esihistoriallisista kulttuureista ja uskonnollisista rituaaleista. Hiekkavalu on perinteisesti tarkka ja kontrolloitu prosessi, jossa muotti on ennalta määritelty. Lene valaa alumiiniveistoksia omassa työpajassaan, jossa hän on kehittänyt erityisen metodin, joka korostaa tutkivaa lähestymistapaa materiaaliin.
Lenen työt tasapainottelevat kaksi- ja kolmiulotteisuuden välillä. Hän tavoittelee muinaista katsetta maailmaan, löytäen viittauksia omaan aikaansa. Muistuttamalla meitä siitä, että arkeologisten löydösten ajoitusjärjestelmä perustuu oletuksiin ja arvauksiin, hän haastaa vallitsevan käsityksen, jonka mukaan historia tarkoittaa jatkuvasti eteenpäin menevää kronologista kehitystä. Lenen teoksissa ei ole suoria viittauksia tiettyyn aikakauteen tai konkreettisiin merkitysjärjestelmiin, vaan ne voisivat olla vaikkapa kappaleita kuvitteellisista sivilisaatioista. Teokset elävät syklisessä ajassa ja vaalivat tiloja menneisyyden, nykyisyyden sekä mahdollisten tulevaisuuksien välissä. Kanssaelo-näyttelyssä Lene esittää Viljamakasiiniin ja Fiskarsinjoen varrelle sijoitetun alumiiniveistosten sarjan vuodelta 2018.
Sisällä Viljamakasiinissa litteät, hopeanhohtoiset hahmot lepäävät rosoisilla betonilaatoilla tai roikkuvat katosta. Niiden etu- ja takapuolet ovat yhtä tärkeitä ja korostavat materiaalin eri ominaisuuksia. Lene kierrättää ylijäämämateriaaleja omassa fantasiakertomuksessaan, jossa figuratiiviset aiheet viipyilevät abstraktien muotojen varjoissa.
Ulkona, veden päällä kelluvalla alustalla lepää sarjan suurin teos, n0thing. Teoksen nimessä sana ‘nothing’ (ei mitään) ja numero 0 muodostavat yhdistelmän jostain, joka liittyy täydelliseen poissaoloon, tai kaiken vastakohtaan. Toivomuskaivoa vartioiva veistos on saanut inspiraationsa egyptiläisestä sodan jumala Sekhmetistä, jonka hahmossa kiteytyy parantavien ja tuhoisten voimien välinen jännite.
Betonijalkojen ja vesiastian päällä seisova alumiiniveistos on toivomuskaivo, jota vierailijat voivat käyttää kokoontumispaikkana tai omien taikojensa tekoon.
Leah Beefermanin (s. 1982, asuu ja työskentelee New Yorkissa) digitaaliset painokuvat, videot, ääniteokset ja tekstit tutkivat havainnon ja abstraktion, luonnollisen ja digitaalisen sekä kehollisen ja kokemusperäisen suhteita. Leah esittää Fiskarsissa valikoiman digitaalisia painokuvia, jotka ovat syntyneet pitkien jaksojen aikana Kilpisjärvellä, Hyrynsalmella, Nuuksiossa ja Rogalandissa (Norja). Leah yhdistää valokuvadokumentaatiota näistä paikoista abstrakteihin, maalauksellisiin digitaalisiin jälkiin, jotka ikään kuin korvaavat havaintoja ja huomioita. Kankaalla hänen erilaiset tulkintansa näistä paikoista esittäytyvät maalauksellisina, kerroksellisina maisemina, jotka muodostuvat Leahin katseen, hänen kameransa ja vastaanottavaisen merkitsemistapansa päällekkäisyyksistä.
VIljamakasiinissa nähtävällä sarjalla Leah viittaa kysymykseen, mitä maiseman mittaaminen tarkoittaa. Kvanttifysiikan tutkijoiden mukaan mittaamisessa käytettävät välineet määrittävät kohteen mitattavat ominaisuudet. Mitä valokuvaus voisi siis mitata? Entäpä abstrahointi tai kuvien tekeminen ylipäätään?
“Aineen perusominaisuudet (muoto, rakenne, väri, tiheys) syntyvät monimutkaisten geologisten, kemiallisten ja biologisten järjestelmien kautta. Näitä prosesseja ohjaavat atomia pienempien hiukkasten vuorovaikutukset, jotka vähitellen kasvavat tarpeeksi suuriksi, jotta ne voi havaita ihmissilmällä tai kameralla: ensisijaisilla mittausvälineillämme, mutta ei suinkaan ainoilla. Näkemämme törmää yhteen kokemamme kanssa, ja tuloksena syntyvä ‘kuva’ tulee omaksemme.”
Laura Põld, Premonition (2018), valokuva Kristina Õllek
Laura Põldin (s. 1984, asuu ja työskentelee Tallinnassa ja Wienissä) teokset käsittelevät sitä, kuinka jostakin paikasta syntyy omakohtainen kokemus. Hän pyrkii yhdistämään materiaalisesti hienovireisellä työllään tiettyjä historioita tai tiettyjen lokaatioiden piirteitä. Laura työskentelee mieluiten perinteisten taiteen tekemisen välineiden kuten savi- ja keramiikkaveiston, tekstiilien ja maalauksen parissa, kutoen ne yhteen kontekstisensitiivisten ja monialaisten elementtien kanssa. Hän työskentelee usein osana erityyppisiä yhteistyöhankkeita.
Kanssaelo-näyttelyssä Laura työskentelee yhdessä virolaisen runoilijan Katrin Välinkanssa. Tämän tekstit käsittelevät usein ihmisten ja muiden eläinten suhteita. Tällä kertaa Katrinin runot keskittyvät lintujen elämään. Hänen runokokoelmansa Pöllönpesäon esillä kolmella näytöllä jatkuvana tekstivirtana Lauran linnunpesistä inspiroituneiden keraamisten veistosten vierellä. Installaatio levittäytyy Viljamakasiinin kahteen suureen viljasiiloon. Laaja teossarja lainaa muotokieltä myös kääviltä.
METSÄ
Kuljen metsässä aamusta asti
ja koetan painaa mieleeni edes yhden puun:
oksia, jotka kaartuvat arvaamattomasti
minne taholle tahansa
piirtämättä ainuttakaan merkkiä –
kunnes pikkuisten ötököitten
läpitunkematon ääni
poistaa kaikki kuvat.
Käteni ei yllä koskettamaan metsää
ja katse muuttuu ilman ja värien viidakossa
yhtä tavoittamattomaksi kuin käenpiika
Lauran lähtökohta projektille oli kunnioitus, jota lintujen taidokkaasti rakennetut pesät hänessä herättivät. Hänestä tuntui, että hänen omat keraamiset rakenteensa olivat vähemmän hienostuneita, joten hän päätti kokeilla ‘lintumaisia’ rakennustekniikoita omassa työskentelyssään.
Johannes Hélden,Terraforming (2013–2014), kuva taiteilijan luvalla
Johannes Heldén (s. 1978, asuu ja työskentelee Tukholmassa ja New Yorkissa) on kuvataiteilija, kirjailija ja muusikko. Hänen monialainen työskentelynsä käsittelee runoutta, ekologiaa, tekoälyä, tietoisuutta ja kerronnallisia rakenteita. Osana Kanssaelo-näyttelyä hän on toteuttanut kaksi dioraama-tyyppistä multimediainstaatiota Viljamakasiiniin sekä uuden ääniteoksen Fiskarsinjoen varteen.
Johannes on kuvitellut mahdollisia tulevaisuusskenaarioita ei ainoastaan tämän planeetan kasvistolle ja eläimistölle, vaan myös niille, jotka sijaitsevat kaukaisilla galakseilla tai oman todellisuutemme rinnakkaisissa maailmoissa. Johannes arkistoi taksonomista tietoa kuvitteellisista, sukupuuttoon kuolleista kasvi- ja eläinlajeista yhdistämällä runoutta, ääntä, liikkuvaa kuvaa ja erilaisia uudelleenkäytettyjä objekteja. Viljamakasiinissa nähtävät kaksi alumiinisalkkua toimivat kannettavina näyttöinä herkille paperileikatuille kasveille ja niihin liittyville meditatiiviselle äänimaisemalle, tekstille ja animoiduille ilmakuville.
Ääniteoksella Field Guide to Future Planets on kolme kuuntelupistettä Fiskarsinjoen varrella. Matkakertomuksen sanelee tähtienvälinen matkaaja, joka on syöksynyt maahan kaukaiselle planeetalle, seuranaan ainoastaan kissa. Meditatiivisella tahdilla lausutut päiväkirjamerkinnät muodostuvat matkaajan ympäristöstä ja sen kasvistosta ja eläimistöstä tehdyistä havainnoista.
Jaana Laakkonen (s.1985, asuu ja työskentelee Helsingissä) ja maali työskentelevät yhdessä. Jaana pohtii, mitä taiteelle (ja maailmalle) tarkoittaa aineen ja merkityksen erottamattomuuden vakavasti ottaminen, samoin kuin olemisen ja tiedon teorian sekä etiikan yhteenkietoutuminen. Työssään Jaana on käsitellyt sitä, miten perinteisen kaksijakoisen ajattelutavan poissulkemat, erilaiset ei-inhimillis(tetyt) toimijuudet ovat (ja voisivat olla) läsnä taiteellisessa tekemisessä ja näyttelyissä. Hän jatkaa näiden toimijuuksien läsnäolon sekä epävakaiden subjekti-objekti-suhteiden tutkimista ajattelukumppaninaan teoreettisen fyysikon ja feministisen filosofin Karen Baradin toiminnallinen realismi.
Richard Ibghy & Marilou Lemmens, Piece for Cichlid Fish, Visual Landmarks, and Shrimp, sarjasta Anthology of Performance Pieces for Animals(2018), kuva taiteilijan luvalla
Richard Ibghy & Marilou Lemmens (s. 1964 & 1976, asuvat ja työskentelevät Durham-Sudissa, Kanadassa) ovat kehittäneet yhteisen työtavan, joka yhdistää muun muassa veistosta, videota, performanssia ja installaatiota. Heidän monitahoinen työnsä tarkastelee kielen ja erilaisten materiaalien affektiivisia piirteitä, abstraktion ja tiedontuotannon poliittisia ulottuvuuksia sekä vastarinnan suhdetta kehollistuneeseen kokemukseen.
Viljamakasiinin toisessa kerroksessa nähdään Mariloun ja Richardin tuore teos Anthology of Performance Pieces for Animals. Teos pohjautuu tieteellisiin kokeisiin, joita eri alojen tutkijat ovat vuosikymmenten varrella suorittaneet saadakseen tietoa eläinten tiedollisista kyvyistä.
Teos on bambutikuista, naruista ja värillisistä kalvoista koostuvan 30 pienoisveistoksen sarja, joka on näytteillä lasivitriinien sisällä. Rakennelmien ohella esillä on lyhyitä tekstejä, jotka ovat ikään kuin ohjeita performansseja varten. Kaikki ohjeet (tai ‘käsikirjoitukset’) on koottu myös erilliseen kirjaseen. Painottamalla esityksellisyyttä, teos kysyy, mitä tapahtuu, kun tutkimuksissa mukana olevia eläimiä ei enää kuvata passiivisina objekteina vaan aktiivisina toimijoina, jotka yrittävät ymmärtää tilanteita, joihin heidät on asetettu.
Dramaturgi Elina Minn (s. 1984 Turussa, asuu ja työskentelee Helsingissä) harjoittaa purkamista. Hänen tämänhetkisen työnsä tavoite on luoda jaettuja tiloja ja tilanteita, jotka ruokkivat lepäämistä ja leikkisyyttä. Elinaa kiinnostavat ihmisten ja muiden eläinten jakamat kehitykselliset liikkumisen tavat sekä kehon erilaisten kokemisen ja kuvittelun tapojen tutkiminen. Hän työskentelee pääasiassa kirjoittamalla ja esityksellisin keinoin.
Elina toteuttaa Lukaalissa 24.–25. elokuuta uuden version ekosomaattisesta kokoontumisestaan Hydra. Kokemuksellinen esitys on jaettu spekulatiivinen fiktio tulevaisuuden kehoista, jossa osallistuja voi kokea itsensä hybridinä symbionttihautomossa. Esitys muodostuu kehollisesta työskentelystä, mukaan lukien kosketuksesta. Sään suosiessa osa esityksestä voi tapahtua ulkotilassa.
Dambi Kim (s. 1990, asuu ja työskentelee Seoulissa) kehittää ja ohjaa työpajoja, ruokakokeiluja ja nykyaikaisia rituaaleja teehuoneessaan Soulissa. Hänen työskentelyssään on keskeistä visuaalisten häiriöiden karsiminen minimiin ja kehon kaikkien muiden aistien korostaminen.
Dambi pyrkii välittämään elämän tyyneyttä ja katoavaisuutta teen, suitsukkeiden, sanojen ja äänten avulla. Hän tutustui teen maailmaan alun perin soittaessaan korealaista perinnesoitinta (geomungo / black zither). Dambi ihastui kiinalaiseen teeperinteeseen oleskellessaan Euroopassa, ja palasi Aasiaan oppimaan lisää kiinalaisista tee- ja suitsukeseremonioista. Japanilaisen teemestari Sen no Rikyun wabi-cha -filosofia vei hänet heti mennessään. Hän yksinkertaisesti halusi harjoittaa sitä osana jokapäiväistä elämäänsä.
Dambi toteuttaa muutamia pienimuotoisia teeseremonioita ja suitsuketyöpajoja Fiskarsissa 12.–14. heinäkuuta.
Dambi työskentelee perinnetiedon mukaisesti käyttäen kasveja ja erilaisia luonnonmateriaaleja. Hän luo jaettuja kokemuksia, jotka auttavat ihmisiä pysymään yhteydessä asioihin, jotka he ovat saattaneet unohtaa.
Candice Lin, A Hard White Body, a Soft White Worm (2018), taiteilijan ja Ghebaly gallery luvalla, valokuva Helena Schlichting
Candice Lin (s. 1979, asuu ja työskentelee Los Angelesissa) on monialainen taiteilija, joka työskentelee installaatioiden, piirtämisen, videon sekä elävien toimijoiden ja prosessien kuten bakteerien, sienien, homeiden, hapattamisen ja tahrojen kanssa. Candicen teokset muodostavat usein hauraita, veistoksellisia maisemia tai eri tavoin vuotavia järjestelmiä. Käyttämällä tarkasti valittuja materiaaleja, kuten tiettyjä kasveja, hän tutkii, kuinka ihmisten ja toisten lajien kehitys ja historiat ovat punoutuneet yhteen. Hän pureutuu myös siihen, kuinka tiettyjen raaka-aineiden ja materiaalien himo on muovannut maailman poliittista karttaa ja kolonisaation prosesseja.
Puimalassa nähdään uusi versio Candicen installaatiosta The slow erosion of a hard white body (Chinese water torture). Teoksessa 1800-luvun vankiloissa kurinpitoon käytetty puinen tukirakenne ylläpitää tislausjärjestelmää, jossa haudutetuista kasveista valuva tisle kuluttaa hitaasti valkoista raakaposliinikimpaletta. Vesikidutuskäytäntö viittaa myös stereotyyppiseen kuvastoon, jota länsimaissa on yhdistetty kiinalaiseen kulttuuriin.
Candicen materiaalivalinnat ovat aina yhteydessä niiden tiettyihin (meta)fyysisiin ominaisuuksiin ja kulttuurisiin historioihin. Hänen monitasoisissa teoksissaan on myös usein runsaasti kirjallisia viittauksia. Työskentelemällä raakaposliinin kanssa Candice tutkii länsimaiden halua päästä käsiksi alun perin Kiinassa kehitettyyn posliininvalmistuksen varjeltuun taitoon sekä sitä ympäröivään rodullistettuun kieleen, joka kuvailee poltettua posliinia valkoisena, kovana ja ylivertaisena.
Kolonisaation varaan rakennetut länsimaiset talousjärjestelmät ovat ilmentyneet luonnonvarojen ja lukemattomien kehojen alistamisena toiseuttamisen mekanismeille. Candice sekä tekee nämä järjestelmät näkyviksi että korostaa niiden haurautta sotkuisilla ja vuotavilla järjestelmillään.
Aki Sasamoto, valokuva installatiosta Yield Point (2017), Kitchen, New Yorker ja Take Ninagawa luvalla, valokuva Jason Mandella
Aki Sasamoto (s. 1980, asuu ja työskentelee New Yorkissa) toteuttaa teoksensa veistoksina, performansseina, tanssiteoksina tai minkä tahansa ilmaisukeinon kautta, joka kulloinkin parhaiten soveltuu hänen ideoidensa toteutukseen. Installaatioissaan ja performansseissaan Aki tavallisesti liikuskelee ja puhuu huolellisesti ryhmiteltyjen, veistoksellisesti muunneltujen objektien sisällä. Näin hän aktivoi arkisten tapahtumien taustalla piileviä eriskummallisia tuntemuksia. Akin työt tapahtuvat galleriatiloissa, teattereissa ja epätyypillisissä paikoissa. Hän on tehnyt yhteistyötä muusikoiden, koreografien, matemaatikoiden ja eri alojen tutkijoiden kanssa. Aki pitää ruoasta, ja hänen teoksissaan esiintyy usein leivonnaisia. Viljamakasiinin ylimmässä kerroksessa on esillä Akin tuore videoteos,Do Nut Diagramja siihen liittyvä runo.
Videolla Aki käyttää moninaisia taktiikoita rikkoakseen ajatusta eheästä kuvapinnasta tai selkeistä skenaarioista. Kehämäisyys on teoksen toistuva elementti, alkaen kuva-alan keskellä leijuvasta donitsista. Myöhemmin kuvaan ilmaantuu käsinpiirrettyjä rengasmaisia Venn-diagrammeja, joita käytetään kuvaamaan kaikkia loogisesti mahdollisia skenaarioita jossakin määrätyssä tilanteessa.
Teoksen nimi, sanaleikki Do Nut Diagramonkin hyvä johtolanka teokseen, joka ei etene perinteisen draaman kaaren tai minkään tunnetun mitta-asteikon mukaisesti. Akin teoksissa nähdään usein arkisiin, toistuviin rutiineihin, kuten kotitöihin liittyvää kuvastoa. Tässäkin teoksessa hän vuoroin sotkee, vuoroin siivoaa kuva-alaa työhaalereissaan. Runossa puolestaan kummitukset kantavat kaunaa tekemättä jääneistä askareista ja rutiineista, häiriten eläviä erilaisin kepposin – tai ehkäpä ‘elävät’ ovatkin arjen rutiineihin pyörimään jääneitä aaveita?
Tuomas A. Laitinen, Dossier of Osmosis(2018), taiteilijan ja Helsinki Contemporaryn luvalla, valokuva silversalt
Tuomas A. Laitinen (s. 1976, asuu ja työskentelee Helsingissä) on kuvataiteilija ja muusikko, joka toimii liikkuvan kuvan, äänen, valon, lasin, kemiallisten ja mikrobiologisten prosessien sekä keinoälyjen parissa tutkien ihmisten ja muiden kuin inhimillisten toimijoiden kanssaeloa. Tuomaksen teokset ovat yhteensulautuneita ekosysteemejä, joissa voi kokea kielen, kehon ja erilaisten materiaalien huokoisia yhteyksiä. Viime vuosina hän on käyttänyt huokoisuutta niin käsitteellisenä kuin metodologisena haastajana kaksinapaiselle ajattelulle, joka määrittelee asiat selkeisiin, vastakkaisiin kategorioihin.
Fiskarsissa nähdään uusi versio Tuomaksen monikerroksisesta installaatiosta Dossier of Osmosis, joka toteutettiin alun perin 21. Sydneyn Biennaaliin. Teoksen tavoitteena on hajottaa kaksinapaista logiikkaa omaksumalla ajattelun tapoja, jotka luottavat yhteyksiin vastakkaisuuksien sijaan. Lasi- ja muiden esineiden kokoelmat, biokemialliset prosessit ja niiden jäljet muodostavat avoimen installaation, joka on muuttuu jatkuvasti ja kehittyy jokaisen esityskerran myötä.
Tuomas haluaa korostaa muiden myös aistien kuin näkemisen tärkeyttä, joten ääni on tärkeä osa hänen työtään. Ultraäänikaiutin skannaa tilaa ja lähettää yhteistyössä algoritmisen järjestelmän kanssa luotua lasin ääntä. Teoksen kerrostumat sisältävät myös newyorkilaisen kirjoittajan Nora N. Khanin tekstikatkelmia, jotka toimivat eräänlaisina käyttöohjeina installaatiolle.
Tove Storch (s. 1981, asuu ja työskentelee Kööpenhaminassa) on kiinnostunut siitä, miten veistos tulee veistokseksi ja kuinka moninaisin tavoin se voi olla olemassa. Hänen työnsä ovat geometrisia rakenteita, jotka horjuttavat mielikuvaa veistoksista muusta maailmasta erillisinä minimalistisina teoksina hyödyntämällä vastakohtaisia, aistillisia tai tunnepitoisia materiaaleja. Toven töissä esimerkiksi paperi ja läpinäkyvät kankaat korvaavat usein kiinteät levyt ja muut tavanomaisemmat rakennusmateriaalit. Tovea kiinnostaa myös se, miten jostakin litteästä voi saada aikaan jotakin tilallista. Hän ajattelee veistoksiaan eräänlaisina täysinäisinä säiliöinä, joita hän kokoaa esimerkiksi pinoamalla piirustuksia tai painokuvia toistensa päälle. Näin veistoksesta muodostuu ikään kuin arkisto tai suljettu kirja. Tove pyrkii siihen, että teokset olisivat ennemminkin läpivalaisuja esineistä varsinaisten muotojen sijaan.
Kanssaelo-näyttelyä varten Tove toteutti uuden horisontaalisen veistoksen Viljamakasiinin ulkopuolelle, Fiskarsinjoen rantaan. Tove on pohtinut sitä, miten hänen teoksensa suhtautuvat luontoon. Sopusoinnussa näyttelyn kanssa, joka käsittelee kasvun ja kanssaelon orgaanista luonnetta, hän löysi teokselleen täydellisen sijainnin Viljamakasiinin takana olevan virran toiselta puolelta. Paikan pehmeästi kaartuva maaperä, ympäröivien puunrunkojen vahvat pystylinjat, villinä rehottava kasvillisuus ja hitaasti virtaavan joen pinta tarjosivat kaikki edellytykset, jotka tukevat ja osin luovat teoksen.
Teoksen horisontaali pinta muodostuu uniikeista, Tanskassa valmistetuista keraamisista tiilistä, jotka lepäävät ohuiden metallijalkojen varassa. Korkeus viittaa tilaan, jossa tapahtuu paljon inhimillistä toimintaa, ‘pöytäkorkeuteen’. Teoksellaan Tove tavoittelee tilaa, joka riippuu eri elementtien välissä, vain hieman maanpinnan yläpuolella. Teos on katsottavissa tien varrelta, Viljamakasiinin sisältä, joen varrelta ja – jos katsoja seuraa pientä polkua – myös lähietäisyydeltä.
Yksityiskoha None are truly separate, valokuva Alma Heikkilä
Alma Heikkilän (s.1984, asuu ja työskentelee Helsingissä) maalauksellisissa, veistoksellisissa ja tilallisissa teoksissa materialisoituvat ihmisten, ei-inhimillisten ja erilaisten infrastruktuurien yhteensulautuneet toimijuudet, joihin kaikkiin maailmanlaajuinen ekologinen kriisi vaikuttaa. Selkeästi rajautuvien kategorioiden sijaan Alman työskentely kurottautuu kohti kasvavaa monimuotoisuutta ja -mutkaisuutta. Hänen työssään materialisoituvat maailman hienovireiset keskinäiset riippuvuudet sekä elämän symbioottinen luonne. Alma on oman taiteellisen työnsä ohella Mustarindan perustajajäsen. Kollektiivin tavoitteena on edistää yhteiskunnan ekologista jälleenrakennusta, kulttuurin ja ekosysteemien monimuotoisuutta sekä taiteen ja tieteen välistä yhteyttä.
Alma on koostanut Puimalaan uuden installaation yhdistelemällä aineksia aikaisemmista maalaus- ja veistostöistään. Teoksessaan relating to or determined by the sun Alma on levittänyt lukemattoman määrän pieniä veistoksellisia objekteja massiivisen, yhdeltä puolelta liekehtivän punaisen ja oranssin, toiselta puolelta himmeän persikanvärisen maalauskankaan ympärille. Viime vuosikymmenen ajan Alma on paneutunut inhimillisen käsityskyvyn ylittävien ilmiöiden kuten ilmastokriisin tutkimiseen. Samanaikaisesti hän on tarkkaillut äärimmäisen pienen mittakaavan tapahtumia. Alma näkee kaikki nämä prosessit toisiinsa liittyvinä. Hänen teoksensa tuovat nämä – usein ihmishavainnoille näkymättömät – yhteydet ilmeisiksi.
Louise Waite(s. 1988, asuu ja työskentelee Malmössä) käyttää osallistavien installaatioidensa toteutuksessa ääntä, tekstiä, veistoksellisia elementtejä sekä leipomista. Louise käynnistää projektinsa tutustumalla tarkasti kulloiseenkin toteutusympäristöön ja sen tilallisiin, sosiaalisiin ja historiallisiin kerrostumiin. Fiskarsiin Louise toteuttaa version tämänhetkisestä ’leivottu museo’ -projektistaan, joka lähestyy rakennetun ympäristön, leivän ja rituaalien välistä suhdetta leipomisen kautta.
“Ennen kuin kuolen, leivon katedraalin.” Suomenruotsalaisen runoilijan Edith Södergranin (1892–1923) runo Toivo toimi kimmokkeena Louisen taiteelliselle leivontapraktiikalle. Södergran kirjoittaa kohoavasta taikinasta ja harmittelee, ettei katedraalia ole mahdollista leipoa. Louisen projekti leikittelee ajatuksella leivotuista rakennuksista. Hän on miettinyt, millaisia vallan rakennuksia ja rakennelmia on tämän päivän taideyhteisöissä, ja mitkä niistä olisi mahdollista leipoa? Tulisiko rakennuksen olla museo, jokin toinen taideinstituutio, galleria, tai kenties taiteilijan studio? Mitä tapahtuisi, jos nämä rakennukset voisi syödä?
Fiskarsiin Louise leipoi pienikokoisia veistoksia Viljamakasiinista tekemiensä arkkitehtonisten yksityiskohtien muottijäljennösten pohjalta. Tummista kuonatiilistä tehty rakennus inspiroi Louisea lisäämään taikinaansa aktiivihiiltä, joka värjää sen intensiivisen mustaksi. Kuonatiilen palasia työntyy myös esiin leipäveistoksista.
Raimo Saarinen (s. 1984, asuu ja työskentelee Helsingissä) työskentelee kaikkein mieluiten elävien kasvien ja maa-aineksen kanssa. Hänen veistokselliset teoksensa tarkastelevat usein länsimaisen luontosuhteen ongelmallisuutta. Raimon teosten kritiikki kohdistuu erityisesti siihen, että luonto nähdään ihmisistä erillisenä, hallittavana resurssina. Teoksissa toistuu samanaikaisesti sekä halu päästää irti hallinnan ajatuksesta että se väkivalta, jolla ihmiset ovat muokanneet ympäristöään. Työssään Raimo pohtii, miten länsimaiset luontokäsitykset ovat muovautuneet historian saatossa ja miten ne vaikuttavat kaikkiin maapallon asukkaisiin.
Puimalassa nähdään Raimon kolme veistosta sarjasta Skenaario. Sarja koostuu pienistä, lasiputkiloiden sisään rakennetuista elinympäristöistä. Näiden suljettujen ekosysteemien materiaaleja ovat lasin ohella muun muassa kasvit, maa-aines, vesi, muovi ja poisheitetyt pienesineet. Pienoisekosysteemit on sinetöity silikonilla ja kuparilla. Raimoa kiinnostavat teoksissa ajan kuluessa tapahtuvat muutokset ja eri materiaalien välille muodostuvat dynaamiset yhteydet.
Näytteillä olevat biotoopit on sinetöity kesäkuun 2017 ja tammikuun 2018 välisenä aikana. Sen jälkeen osa kasveista on muuttunut merkittävästi ja home on syrjäyttänyt lehtivihreän. Puimalan valo, lämpö ja kosteus tulevat todennäköisesti aiheuttamaan lisää muodonmuutoksia.
Muotoilukokonaisuuden kuratoi minimalististen yksityiskohtien mestari, brittisuunnittelija Jasper Morrison. Kansainvälisesti tunnettu suunnittelija on kutsunut 20 valitsemaansa muotoilijaa pohtimaan muuttaako luovuus muotoaan ajan myötä? Hän kutsuu eri sukupolvien muotoilijoita ja haastaa heidät toteuttamaan yksinkertaisen toimeksiannon. Tyylilleen uskollisena Morrisonin briiffi on yksinkertainen: suunnittele ja rakenna penkki.
Lue lisää …
”Biennaalilla on erinomaiset mahdollisuudet tuoda esiin mielenkiintoisia tuloksia. Suunnitteli- joiden näkökulmasta penkin suunnittelu on selkeä tehtävä verrattuna brändien monimutkaisuu- teen ja kaupalliseen paineeseen, joka usein liittyy tavalliseen muotoilutoimeksiantoon. Penkki on demokraattinen käyttöesine, joka jaetaan aina jonkun kanssa”, kertoo Jasper Morrison.
Penkit ovat esillä ulkona Fiskarsinjoen varrella ja muodostavat polun biennaalin muiden näyttely- iden välille. Muotoilunäyttelyn esineisiin saa koskea ja näyttelyvieraat voivat istahtaa penkeille katsomaan ja kuulemaan taidenäyttelyn teoksia upeaa ympäröivää ruukkimiljöötä. Polun varrelta voi virkistäytyä myös kahviloissa ja baareissa.
Miksi valitsit juuri penkin?
Penkki tuntui sopivan Fiskarsin kylään hyvin, erityisesti sen takia että minua kiinnostaa niiden esittäminen myös ulkotiloissa. Tämä teosten sijoittaminen myös erottaa biennaalin muista ryhmänäyttelyistä, jotka päätyvät valitettavan usein muistuttavat käsityöläismessuja.
Fiskars Village Biennale yhdistää taiteen ja muotoilun yhdeksi kokonaisvaltaiseksi elämykseksi. Seuraatko taidekentän tapahtumia? Näetkö potentiaalia näiden kahden maailman yhdistämisessä?
Seuraan taidealaa jonkin verran ja totta kai näiden kahden välillä on nähtävissä yhteyksiä, vaikka tarkoitusperät ovatkin erilaisia. Taide ja muotoilu tukevat ja rikastuttavat toisiaan.
Mistä itse inspiroidut?
Kyse on enemmänkin ympäristöni jatkuvasta tutkiskelusta. On minulla satunnaisia inspiraation hetkiä, esimerkiksi silloin jos näen jotain, josta saan kokonaan uuden näkökulman, mutta suurimmaksi osaksi kyse on visuaalisen materiaalin keräämisestä, joka saattaa jossain myöhemmässä vaiheessa olla hyödyksi.
Olet aiemminkin työskennellyt suomalaisyritysten kanssa ja Fiskarsin kylä on sinulle tuttu. Millainen suhde sinulla on Suomeen?
Viimeiset kymmenen vuotta olen elänyt sekä Euroopassa että Japanissa ja silloin tällöin pysähtynyt Suomessa matkan varrella. On aina innostavaa nähdä eroavaisuuksia ja tunnistaa Suomen ainutlaatuinen ja erityinen kulttuuri-identiteetti, joka mielestäni yhdistää eurooppalaisen ajattelutavan japanilaiseen. Se on mielestäni ihanteellinen yhdistelmä!
Haastattelu on julkaistu alunperin Helsinki Design Weeklyssä 2019
MUOTOILIJAT:
Harri Koskinen
Harri Koskinen (born in 1970) has an uncompromising, bold design aesthetic that has gained him international renown since the early days of his career. Practicality, a spare style and a conceptual approach to product and spatial design are Koskinen’s trademarks. In 2009, Koskinen launched his first namesake collection, Harri Koskinen Works. In January 2012 Koskinen was appointed Design Director of the Iittala brand. Koskinen’s works have been on display in exhibitions around the world. He has been awarded several major design prizes, such as the Kaj Franck Design Prize (2014), the Torsten and Wanja Söderberg Prize (2009), the Pro Finlandia Medal (2007) and the Compasso d’Oro prize (2004).
Thélonious Goupil
Thélounious Goupil, Vases des launes(2018), image courtesy of the designer
Ranskalaissyntyinen muotoilija Thélonious Goupil asuu ja työskentelee Milanossa. Hän valmistui Ensci-Les Ateliers yliopistosta Pariisista vuonna 2016. Hän teki harjoittelunsa Ransmeier Inc. ja Jasper Morrison Oy. suunnittelutoimistoissa, joissa hän kehitti ymmärrystään arkisiin asioihin. Goupil pyrkii luomaan intuitiivisia esineitä, jotka muovautuvat kontekstin ja tekotavan mukaisesti. Lisäksi hän on kiinnostunut tapaan, jolla esineet samaistuvat ympäristöönsä, minkä vuoksi hän joskus suunnitteleekin tuotteita jotakin tiettyä ympäristöä varten. Suunnittelutyönsä ohella hän johtaa Collections Typologie -kustantamoa, joka julkaisee kirjoja ja näyttelyjä esineistä ja niiden muodoista yhdessä Raphael Daufresnen kanssa.
ACE / Arita 2016 & BIG-GAME, Christien Meindertsma, Ingegerd Råman / Heikki Aska / Ronan and Erwan Bouroullec & Galerie kreo & Flos / Carlo Clopath / Pierre Charpin & Hermès / Com-pa-ny / Benjamin Dillenburger & Michael Hansmeyer, ETH / Marko Escartin, Studio Oksa / Fiskars / Glass Hill & The Woodshop on Fogo Island, Shorefast Foundation / Thélonious Goupil & Iittala / Konstantin Grcic & Magis / Christophe Guberan & Skylar Tibbits, Self-Assembly Lab Mit / Zhenhan Hao / Antrei Hartikainen / Sam Hecht and Kim Colin, Industrial Facility & Mattiazzi / Hella Jongerius & EKWC, Nymphenburg, Royal Tichelaar Makkum, Thomas Eyck / Kaksikko & Nikari / Minja Kolehmainen / Korvaa / Max Lamb / Kwangho Lee & Tajimi Custom Tiles / Helmi Liikanen & Lapuan Kankurit / Enzo Mari & Danese / Laura Mattila & Mikko Merz / Ingo Maurer / Isamu Noguchi & Ozeki Workshop, Vitra / Piitu Nykopp / Jaakko Pakkala & Feathr / Tuulia Penttilä / Poiat & UPM-Kymmene & Aleksandr Puk / Jean Prouvé, Galerie Jousse Entreprise / Nina Pulkkis / Isaac Reina / Giulio Ridolfo & Kvadrat / Richard Sapper & Alessi / Gino Sarfatti, Galerie kreo / Maarten van Severen and Wästberg / Brynjar Sigurdarson & Cirva / Aamu Song & Johan Olin / Kari Virtanen / Studio Wieki Somers / Karin Widnäs
Lue lisää …
Biennaalin kolmannen näyttelyn nimeltä Tehdas, kuratoi Anniina Koivu. Näyttely valmistuu yhteistyössä Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta Onoman kanssa. Kokonaisuus heijastelee Fiskarsin kylän potentiaalia “tehtaana”. Se tarkastelee historiallisia ja nykyaikaisia tuotantoprosesseja voidakseen tarjota uusia näkökulmia suunnitteluun ja muotoiluun. Yhdistäen muotoilijoita, taiteilijoita, käsityöläisiä ja tuottajia Fiskarsista ja maailmalta.
Muotoilun lähtökohtana on Tehdas, pieni työpaja, suuri tuotantolaitos, high-tech laboratorio, bioreaktori. Nykypäivän tehdas on paikka luovuudelle. Se voi olla myös ajatushautomo uimarannalla.
Tuotantotapojen moninainen kirjo ja tiivis vuorovaikutus käsityöläisen, muotoilijan ja tuottajan välillä on omiaan hämärtämään perinteisiä rooleja. Tehtaat ovat yhtä monipuolisia kuin tuotannon roolit. Täällä käsityöläinen, suunnittelija ja tuottaja ovat jatkuvassa vuoropuhelussa. Nykypäivänä tehdas on yhteisö, jossa yhteistyötä tekevät niin tekijät ja päättäjät, etsijät ja keksijät, tutkijat ja kertojat, kuin rationalistit ja funktionalistit.
Muistin ja perinnön vartijana Tehtaalla on rooli perinteisten valmistusprosessien säilyttäjänä. Mutta kehitys ei pysähdy. Perinteinen tuottaja uudistaa itsensä tutkimuskeskukseksi. Tuotantolaitoksesta tulee ideahautomo. Perinteinen puusepän työpaja löytää nykyaikaisten työkalujen ja -menetelmien tuomat mahdollisuudet. Uusi teknologia on tervetulleita työkalu käsityöläiselle, joka yrittää jatkuvasti parantaa työtään.
TEHDAS kutsuu vierailijoita astumaan sisälle tuotantoprosessin pyörteisiin. Monelle kävijälle saattaa tulla yllätyksenä työmäärä, jonka kaikkein arkipäiväisimmätkin esineet ympärillämme vaativat. Miltä nyky muotoilun tuotanto näyttää? TEHDAS toivoo voivansa vastata tähän.
Kolmen päänäyttelyn lisäksi paikallisten taiteilijoiden ja muotoilijoiden omista näyttelyistä ja tapahtumista koottu Fiskars Village Art & Design Biennalen rinnakkaisohjelma täydentää entisestään runsasta tarjontaa. Ympäri ruukkia levittäytyvä ohjelmisto tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia kohtaamisiin niin ruuan, musiikin, paneelikeskustelujen, työhuonevierailujen, näyttelyjen ja työnäytösten parissa. Tänä kesänä Fiskars on täydellinen lähimatkailukohde kulttuurin janoiselle yleisölle.
Fiskarsin joen varteen 1649 perustettu rautaruukki kertoo tarinaa Suomen teollisuuden synnystä. Fiskarsin merkittävä historiallinen rakennuskanta ja sitä ympäröivä upea luonto tekevät siitä ainutlaatuisen matkailukohteen maailmassa. Nykyään ruukki on 600 ihmisen koti ja korkealaatuisen taidekäsityön keskus Suomessa. Täältä on lähtöisin myös maailmankuulu suomalainen brändi – Fiskars, joka tunnetaan tänään oranssikahvaisista saksistaan, puutarha työkaluistaan ja useista kattausbrändeistään, kuten Iittala ja Arabia.
NÄIN PÄÄSET FISKARSIIN
Suorat Biennale-bussit Helsingistä lauantaisin
Lauantaisinsuorat Biennale-bussit Fiskarsiin lähtevät Helsingistä Kiasman tilausajopysäkiltä, Mannerheiminaukio 2 Fiskarsiin klo 10.00. Paluu Fiskarsista klo 18.00. Lippupaketti sisältää edestakaisen bussimatkan ja sisäänpääsyn Biennalen kolmeen päänäyttelyyn. Liput ja lisätietoa TÄÄLTÄ
Sunnuntaisin juna & bussi Karjaalta
Sunnuntaisin suora bussi Karjaan juna-asemalta Fiskarsiin lähtee klo 10.40. Paluu Fiskarsista Karjaalle klo 17.00. Osta liput TÄÄLTÄ
Juna-aikataulut ja liput sunnuntaisin esimerkiksi Helsingistä ja Turusta löytyvät täältä vr.fi
Omalla autolla
GPS sijainti: Fiskari 60°7’48″N, 23°32’40″E.
Navigaattoriin syötetty osoite Peltorivi 1, Fiskars (Fiskari) ohjaa sinut kätevästi kylän parkkipaikalle.
DriveNow
Fiskarsiin pääsee pääkaupunkiseudulta tai lentokentältä kätevästi myös DriveNow-yhteiskäyttöautoilla. Saat vuokrattua lähimmän BMW- tai MINI-auton kätevästi pelkällä sovelluksella. Valitse sopiva tuntipaketti – saat auton käyttöösi kuudesta tunnista kahteen päivään. Fiskarsin kävijöille etuna ilmainen liittyminen (norm. 30 €) ja 20 ilmaista ajominuuttia. Lue lisää ja lunasta tarjous TÄÄLTÄ
Muita mahdollisuuksia
Helsingistä Karjaalle pääset junalla tai bussilla noin tunnissa. Karjaalta Fiskarsiin voit jatkaa taksilla, paikallisbussilla tai vaihtoehtoisesti pyörällä, matkan pituus on 15 km.
Lähin juna-asema on Karjaa ja lähin lentoasema on Helsinki-Vantaa.
Juna-aikataulut ja liput voi ostaa osoitteesta vr.fi
Bussiaikataulut ja liput voi ostaa osoitteesta matkahuolto.fi.
MAJOITUS
Fiskars on viehättävä historiallinen ruukinkylä Läntisellä Uudellamaalla. Erinomaiset ravintolat tarjoavat lähiruokaa, kodikkaat kahvilat tuoreita leipomuksia ja kesäterassit kutsuvat viihtymään. Kylässä on kaksi viihtyisää pientä hotellia ja runsaasti Airbnb-majoitusvaihtoehtoja. Fiskarsin ruukki on erinomainen kohde viikonloppumatkailuun. Suosittelemme, että pysähdyt yöksi.
Fiskars on viehättävä historiallinen ruukinkylä Läntisellä Uudellamaalla. Erinomaiset ravintolat tarjoavat lähiruokaa, kodikkaat kahvilat tuoreita leipomuksia ja kesäterassit kutsuvat viihtymään. Kylässä on kaksi viihtyisää pientä hotellia ja runsaasti Airbnb-majoitusvaihtoehtoja. Fiskarsin ruukki on erinomainen kohde viikonloppumatkailuun. Suosittelemme hengähdystaukoa.
Tervetuloa Ägräs tislaamon Tap Roomiin, paikalliseen BIENNALE BAARIIN maistelemaan Ägräsin tyylikkäitä juomia, paikallisia oluita ja palkittua Kuura-siiderimön siideriä. Tunnelmallinen Tap Room ja lasiseinän takana porisevat tislepannut ovat kokemus. Ägräs tunnetaan villiyrttien ryydittämistä cocktaileistaan ja maailmankuulusta ginistään. Kesäterassilta voit seurata Fiskarsin joen kulkua. Ägräs Tap Room on merkitty Biennale-karttaan ja se sijaitsee Puimalan läheisyydessä.
Fiskars Village Art & Design Biennalen on tuottanut Luovi Productions, joka tunnetaan myös Helsinki Design Weekin tekijänä. Näyttelyt on tuotettu yhteistyössä Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta Onoman kanssa.
